Kirjoitusmateriaalit

×

Keskiajalla kirjoitettiin monenlaiselle materiaalille. Kirjaimia esimerkiksi hakattiin kiveen, kaiverrettiin puuhun, painettiin nahkaan, pakotettiin metalliin ja piirrettiin pergamentille. Kirjoittamisen mahdollisuuksia leimasi monipuolisuus.

Vaikka Pohjanlahden länsipuolelta tunnetaan valtavasti kiveen hakattuja riimukirjoituksia, Suomessa ei tiedetä säilyneen ainuttakaan keskiaikaista riimukiveä, vaan keskiaikaiset piirtokirjoitukset liittyivät täällä etenkin kirkolliseen käyttöön. Kiveen hakattuna teksti säilyi lähes ikuisesti. Kivi olikin keskiajalla kirjoitusalusta, jota käytettiin usein tuonpuoleiseen liittyvissä teksteissä, kuten hautakivissä. Materiaalin työstäminen oli kuitenkin hyvin hidasta ja vaivalloista, ja piirtokirjoitukset olivat pakostakin lyhyitä, sananmukaisesti lapidaarisia.

Puuhun oli helppo kaivertaa kirjainmerkkejä. Moniin arkisiin käyttökapineisiin ja juhlaviin kulttiesineisiin kaiverrettiinkin kirjaimia. Arkisessa kirjoittamisessa ja kirjoitusharjoituksissa käytettiin usein vahatauluja. Kyse oli puulevyistä, joiden pinnalle oli levitetty mehiläisvahaa ja mahdollisesti pihkaa tasaiseksi kerrokseksi, jolle oli hyvä kirjoittaa terävällä puikolla, styluksella. Tarvittaessa vaha voitiin pyyhkiä jälleen tasaiseksi, jolloin teksti katosi. Suunnilleen myöhempää rihvelitaulua vastanneen vahataulun käyttö oli kuitenkin rajoitettua: paksulle ja painavalle taululle saattoi piirtää vain lyhyitä tekstejä, ja lämpö ja hankaus olivat omiaan tuhoamaan vahaan kirjoitetun tekstin.

Myös tuohta käytettiin arkisen kirjoittamisen alustana. Vaalealle tuohelle voitiin joko kaivertaa tai kirjoittaa tekstiä musteella, mutta sekin sopi vain hyvin lyhyitten tekstien materiaaliksi. Pergamentti ja paperi olivat hienostuneempien kirjallisen kulttuurin tuotteitten yleisimpänä materiaalina. Pergamentti oli halki keskiajan kaikkein hienoin, kestävin ja käytetyin kirjoitusalusta, oli kyse sitten asiakirjoista tai käsin kirjoitetuista tai painetuista teoksista. Yleensä vuohen, vasikan tai lampaan nahasta valmistettua pergamenttia oli erilaisia laatuja; hienoimpana ja kalleimpana pidettiin täysin valkoiseksi käsiteltyä, ohutta nahkaa. Suomessa valmistettu pergamentti näyttää olleen varsin paksua ja kankeaa.

Pergamentti oli ominaisuuksiltaan ylivoimainen kirjoitusalusta. Sen valmistaminen oli kuitenkin hidasta ja kallista, minkä vuoksi paperi voitti yhä enemmän suosiota kirjantekijöitten ja käyttäjien piirissä keskiajan viimeisinä vuosisatoina. Lumpuista valmistettava paperi oli pergamenttia halvempaa, joskin helpommin hajoavaa. Aina 1500-luvulle saakka sekä pergamentti että paperi säilyivät hyvin suosittuina, mutta paperi voitti jatkuvasti laajempaa jalansijaa kirjallisessa maailmassa. Kuitenkin esimerkiksi Englannissa kumottiin vasta vuonna 1956 määräys, jonka mukaan tietyt lakitekstit tuli olla laadittu pergamentille.